Holly Bourne: Oonko ihan normaali?

cof

Ja minä olisin halunnut vain käydä suihkussa kerran aamuisin, niin kuin kaikki muut. Ja käydä koulua ilman että se tuntui maailman suurimmalta ponnistukselta, niin kuin kaikki muut. Ja harjata hampaani kahdesti päivässä, niin kuin kaikki muut. Ja matkustaa junalla, niin kuin kaikki muut. Ja olla voimatta pahoin pelon takia, niin kuin kaikki muut. Ja rentoutua välillä, niin kuin kaikki muut. Ja pitää hauskaa ystävieni kanssa, niin kuin kaikki muut. Ja tulla suudelluksi, niin kuin kaikki muut. Ja lähteä lomalle, niin kuin kaikki muut. Ja rakastua, niin kuin kaikki muut. Enkä itkeä joka päivä, niin kuin eivät muutkaan. Ja halusin syödä hampurilaisia käsin, niin kuin kaikki muut. Ja…”

Feministisellä otteella kirjoitettu nuortenkirja, jonka päähenkilöllä on pakko-oireinen häiriö? No, kuten arvata saattaa, pakko-oireisena feministinä olin etukäteen melko innoissani tästä kirjasta.

Valitettavasti minun on kyllä heti alkuun pakko todeta, että tämä kirja ei ollut feminismissään kovin edistyksellinen. Olin itse asiassa hyvinkin pettynyt siihen puoleen, kun tätä kerran nimenomaan mainostetaan feministisenä nuortenkirjana. Feminismi tuntui jotenkin hieman päälle liimatulta. Olisin toivonut, että feminismiä käsittelevässä kirjassa olisi rikottu esimerkiksi sukupuoleen liittyviä stereotypioita paljon enemmän.

Mutta on tällä kirjalla ehdottomasti ansionsakin.

Kirjan päähenkilö Evie on sairastunut OCD:hen 12-vuotiaana. 16-vuotiaana hän haluaisi voida unohtaa koko sairauden ja salata kaikilta, että hän on ”tyttö, joka sekosi”. Minua kiinnosti totta kai ennen kaikkea se, miten pakko-oireet on kirjassa kuvattu, ja siinä Bourne onnistuu mielestäni varsin hyvin.

Evie haluaa olla normaali. Tässä kirjassa ”normaali” tarkoittaa nähdäkseni lähinnä sitä, että Evie voi tehdä niitä juttuja, joita ihmiset hänen ympärillään tekevät, eikä olla aina vain sairas ja enemmän tai vähemmän sellaisten asioiden ulkopuolella. ”Normaali” ei ole kuitenkaan mitenkään ongelmaton sana. Mikä on normaalia? Kuka on normaali? Kuka saa olla normaali? Pitääkö kaikkien haluta olla normaaleja? Tekeekö mielenterveysongelma ihmisestä epänormaalin? Onko normaali yhtä kuin terve? Juuri näiden kysymysten ympärillä kirjassa pyöritään.

Kirja onnistuu mielestäni erityisen hienosti kuvaamaan sitä, millaista on, kun yrittää salata OCD:n kaikilta. Kun alkaa valehdella kaikille, koska OCD tuntuu itsestäänselvästi asialta, joka täytyy piilottaa keinolla millä hyvänsä. Kun keksii tottuneesti tekosyitä voidakseen palata vessaan pesemään käsiä, vaikka juuri tuli sieltä. Olisin varmaankin saanut tästä kirjasta paljon, jos olisin voinut lukea sen 10 vuotta sitten. Se olisi merkinnyt paljon silloin, kun olin päähenkilön ikäinen ja melko samanlaisessa tilanteessa, mutta ei tämä huono lukukokemus nytkään ollut. Kerrankin suomenkielinen kirja (olkoonkin käännös), joka kertoo meistä. Kerrankin kirja, jossa ollaan pakko-oireisen päässä seuraamassa hänen tuskallisia ajatuskulkujaan. Se on virkistävää vaihtelua sille, että kuvattaisiin ulkopuolelta, kuinka tuokin neurootikko tuolla taas jynssää käsiään ja niin edelleen. Oonko ihan normaali? valottaa varsin taitavasti lukijalle, miltä tuntuu, kun koko ajan on vaan pakko.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s