Jos läheiselläsi on pakko-oireinen häiriö

Psyykkinen sairastuminen on kriisi, joka koskettaa sairastuneen lisäksi tavalla tai toisella myös hänen läheisiään. Jos olet psyykkisesti sairastuneen läheinen, päässäsi pyörii luultavasti paljon kysymyksiä. Onko läheiseni sairastuminen jollakin tavalla minun syytäni? Miten voi auttaa? Entä jos onnistunkin jotenkin pahentamaan tilannetta? Mitä teen, jos läheiseni ei pysty tai suostu hakemaan apua? Voiko OCD:stä parantua?

Todettakoon heti kättelyssä, että yleispätevien ohjeiden antaminen OCD:tä sairastavien läheisille on aika hankala tehtävä. On niin monta muuttujaa. Antaisin hieman erilaisia ohjeita OCD:tä sairastavien ystäville tai kumppaneille kuin vaikka OCD:tä sairastavien lasten vanhemmille. Tai OCD:tä sairastavien teinien vanhemmille. Tai OCD:tä sairastavien vanhempien lapsille. Tai OCD:tä sairastavien sisaruksille. Ikä vaikuttaa, elämäntilanne vaikuttaa, oireiden laatu ja vaikeus vaikuttavat, mahdolliset muut sairaudet vaikuttavat. Siksi olisikin parasta, että saisitte joltakulta ammattilaiselta juuri teidän tilanteeseenne räätälöityjä ohjeita, joissa nämä kaikki tekijät olisi huomioitu.

Parasta, mitä voit läheisesi eteen tehdä, onkin juuri se, että autat häntä hankkimaan ulkopuolista apua, mikäli sitä ei ole vielä tehty. Ellei kyse ole hyvin lievistä pakko-oireista, on erittäin epätodennäköistä, että saisitte ongelman selätettyä keskenänne tai että läheisesi selättäisi sen omin voimin. Voitte hankkia itsehoitokirjoja ja se on ihan hyvä tapa hankkia tietoa sairaudesta, mutta yksikään itsehoito-opas ei korvaa ammattilaisen apua.

Saattaa olla, että läheisesi on kuitenkin haluton puhumaan oireistaan kellekään. Se on ainakin aluksi varsin todennäköistä. Ehkä hän puhuu vain sinulle tai ehkä hän ei puhu edes sinulle. Tai sitten hän puhuu sinulle oireistaan koko ajan ja yrittää hakea sinulta vakuutteluja tunteakseen olevansa turvassa. Totaalinen puhumattomuus ja oireiden jatkuva spekuloiminen ovat molemmat omalla tavallaan haitallisia käyttäytymismalleja. Sinusta voi tuntua, että läheisesi työntää sinut pois, tai että hän tarttuu sinuun kuin hukkuva oljenkorteen.

OCD:tä sairastavan tukemiseen ei ole mitään täsmäratkaisua, mutta tähän olen koonnut joitakin perusasioita, joista todennäköisesti on hyötyä. Nämä ohjeet on suunnattu ensisijaisesti niille, jotka ovat kirjaimellisesti läheisiä sairastuneen kanssa ja esimerkiksi asuvat hänen kanssaan tai ovat muuten tiiviisti mukana hänen elämässään tai kenties jopa ihan suoraan vastuussa hänestä (esim. pakko-oireisten lasten vanhemmat). Jonkinlaisia ohjeita voisi antaa myös esimerkiksi pakko-oireisten tuttaville tai työkavereille, mutta heidän roolinsa on siinä määrin erilainen, että se ansainnee oman postauksensa joskus tulevaisuudessa.

Kommunikoikaa

Vaikka läheisesi ei haluaisi/pystyisi puhumaan sinulle ajatustensa tarkasta sisällöstä, yrittäkää kommunikoida parhaanne mukaan kaikesta mistä pystytte. Ajatusten tarkasta sisällöstä puhuminen läheisten kanssa ei ole olennaisinta tai välttämättä edes tarpeen, jos se ei tunnu luontevalta (tärkeämpää on pystyä puhumaan niistä asioista esimerkiksi lääkärin ja terapeutin kanssa). Usein puhuminen kuitenkin helpottaa. Puhukaa joka tapauksessa oireiden vaikutuksesta elämäänne, ihmissuhteeseenne ja arjen sujuvuuteen. Kysy, millä tavalla voisit parhaiten olla avuksi. Jos läheisesi kertoo sinulle oireistaan, suhtaudu niihin vakavasti, vaikka et ymmärtäisikään, miksi joku on niin tolaltaan asioista, joissa et itse näe mitään pelättävää tai joita pidät hyvin epätodennäköisinä tai mahdottomina. On tärkeää, että ymmärrät, mistä OCD:ssä on kyse. OCD on sairaus, jossa aivot eivät lähetä vaara ohi -signaalia silloin kun niiden pitäisi. OCD:tä sairastavalle varmuus merkitsee turvaa ja epävarmuus vaaraa. Riittävän varmuuden saavuttaminen on kuitenkin mahdotonta. Älä tuomitse äläkä syyllistä. On ihan okei, jos et oikein tiedä, mitä sanoisit. Ole läsnä ja kuuntele. Puhu omista tunteistasi ja ajatuksistasi mahdollisimman avoimesti.

Tehkää toimintasuunnitelma hoitoonpääsyä ajatellen, mikäli läheisesi ei ole vielä hakenut tai saanut apua. On mahdollista, että sairastava haluaa itse hoitaa asian ja pystyy siihen, mutta jos hän on hyvin huonossa kunnossa, tämä on se asia, jossa voit parhaiten auttaa. Voit auttaa varaamaan lääkäriajan, voit mennä tueksi vastaanotolle ja voit lähteä saattajaksi, jos tilanne on sellainen, että tarvitsee mennä päivystykseen (sinne voi ihan oikeasti mennä pakko-oireiden takia, jos läheisesi vointi esimerkiksi romahtaa äkillisesti). Jos läheisesi suhtautuu pelokkaasti tai epäluuloisesti ajatukseen siitä, että puhuisi oireistaan lääkärille, muistuta häntä siitä, että hänellä on sairaus ja oikeus saada siihen hoitoa. Ulkopuolisen avun tarvitsemisessa ja hakemisessa ei ole mitään hävettävää. Lääkäri ei totea ketään ”hulluksi”, vaikka OCD:tä sairastavalla sisäinen stigma on usein niin voimakas, että hän pelkää, että lääkärikin toteaa hänet ykskantaan ”sekopääksi”. Kukaan ei kuitenkaan ole ”hullu” tai ”sekopää”. On sairauksia ja niiden oireita, siinä se.

Sopikaa, miten hankalissa tilanteissa toimitaan. Muistakaa, että ongelma on OCD, ei OCD:tä sairastava ihminen.

Älä vähättele

OCD on vakava sairaus, joka aiheuttaa siitä kärsivälle ihan hirveästi tuskaa. Älä sano sellaisia asioita kuin ”älä ajattele niitä juttuja” tai ”etkö voisi nyt vain lopettaa tuota [kompulsiivista toimintaa x]”. Se on sama kuin käskisit vaikeasti masentuneen ihmisen parantaa itsensä ajattelemalla iloisia asioita. Kun mieli on sairastunut, sellainen ei toimi. OCD:tä ei oteta yhteiskunnassamme lähtökohtaisesti tarpeeksi vakavasti, joten sillä voi olla todella suuri merkitys, että sinä läheisenä osoitat ymmärtäväsi, että kyseessä on sairaus, joka aiheuttaa ihmiselle hirveästi henkistä tuskaa ja käytännön hankaluuksia.

Älä kuittaa oireita läheisesi persoonaan kuuluvina erikoisuuksina. Muista, että sanoilla on väliä: käyttäkää OCD:stä niitä sanoja, joita läheisesi itse haluaa käytettävän. Älä siis sano esimerkiksi ”tuo sun juttusi”, jos viittaat pakko-oireisiin, sano ennemmin ”pakko-oireet”, sano ”OCD”. Kysy, mitkä sanat tuntuvat läheisestäsi parhailta ja toimi sen mukaan. Jotkut ammattilaiset suosittelevat OCD:n nimeämistä ja tätä käytetään aika paljon etenkin lasten kanssa (kaikille aikuisille en sen sijaan välttämättä suosittele tätä strategiaa enkä esimerkiksi itse ole koskaan käyttänyt sitä, mutta joillekin se toimii). Nimi voi periaatteessa olla ihan mitä vain, mutta usein se yrittää jotenkin tavoittaa OCD:n vastenmielisyyden. OCD:n personifioiminen voi auttaa erityisesti lapsia hahmottamaan OCD-oireiden erillisyyden heidän persoonastaan.

Älä naura OCD:lle, ellet ole ihan varma, että se on okei

Mistä tiedät, että se on okei? Siitä, että pakko-oireinen itse kertoo sinulle, että se on okei. Monille voi olla hyvä strategia nauraa yhdessä oireiden absurdiudelle, mutta sen täytyy ehdottomasti tapahtua pakko-oireisen ehdoilla.

Älä omistaudu pakko-oireisen auttamiselle niin totaalisesti, että unohdat pitää huolta omasta hyvinvoinnistasi

Kukaan ei voita, jos poltat itsesi loppuun. Sinun hyvinvoinnillasi on ihan yhtä paljon väliä, vaikka läheisesi olisi hyvin sairas ja tarvitsisi sinua. Sinun ei kuulu joutua olemaan tavoitettavissa 24/7. Sinun ei kuulu joutua elämään jatkuvassa hälytystilassa. Sinun tehtäväsi ei ole pelastaa läheistäsi. Ei, vaikka kyseessä olisi kumppanisi tai oma lapsesi. Sinun tehtäväsi ei ole etsiä netistä vaihtoehtohoitoja kolmelta aamulla. Sinun tehtäväsi ei ole ryhtyä terapeutiksi. Sinä et voi ratkaista OCD:tä. Mitään ihmelääkettä ei ole. Parhaiten autat, kun autat läheistäsi hakeutumaan ulkopuolisen avun piiriin.

Yritä järjestää niin, että saat toisinaan levätä kunnolla. Kuten sanoin: kukaan ei voita, jos poltat itsesi loppuun. Sinulla saa olla oma elämä, johon OCD ei liity mitenkään. Sinulla pitää olla oma elämä. Sinulla on oikeus siihen.

Jos olet OCD:tä sairastavan lapsen vanhempi ja sinulla on lisäksi muitakin lapsia, muista huomioida heitäkin: Miltä tilanne tuntuu heistä? Tarvitsevatko he jotakin erityistä tukea tilanteeseen? Mitä muuta heille kuuluu?

Yritä opetella tunnistamaan kompulsiot ja vältä niihin osallistumista

Yleisenä ohjenuorana: älä osallistu kompulsioihin. Sopikaa hyvänä hetkenä pelisäännöt huonojen hetkien varalle. Sopikaa, miten hankalissa tilanteissa toimitaan. Puhukaa siitä, että huonolla hetkellä sinun tehtäväsi on olla osallistumatta kompulsioihin, ja että se tulee tuntumaan kaikista osapuolista vaikealta ja kauhealta, mutta se on välttämätöntä.

Jos tarkistuspakkoinen läheisesi pyytää sinua tarkistamaan hellan puolestaan, se voi tuntua ihan hyvältäkin ratkaisulta: sinullehan riittää yksi vilkaisu, kun taas OCD:tä sairastava saattaa jäädä ikuisuudeksi jumiin tarkisteluun. Se on kuitenkin vahingollista ja läheiseltäsi lähtökohtaisesti ihan yhtä kompulsiivista kuin se, että hän hoitaisi tarkistamisen itse. Hän käyttää sinua välikätenä saavuttaakseen varmuuden – ei siksi, että haluaisi mutkistaa elämääsi tai olla hankala, vaan koska hänellä on järkyttävän paha olla. Se, että sinä tarkistat hellan, tarjoaa hänelle nopeamman ja tuskattomamman reitin siihen varmuuteen, jonka saavuttamisessa hänellä itsellään menisi ikuisuus. Lopputulos on kuitenkin täsmälleen sama: tilapäinen helpotus, jota seuraa kohta uusi obsessio. Tiedän, että haluat auttaa, mutta kompulsioihin osallistumalla ylläpidät OCD:n noidankehää. Ihmisen on pakko altistua peloilleen ja oppia olemaan reagoimatta kompulsiivisesti.

Se ei kuitenkaan välttämättä ole aina mahdollista. Kun OCD:tä sairastavalla on huono hetki, se on usein ihan todella huono ja ihminen voi jäädä täysin jumiin johonkin pakkotoimintoon. Mutta bussit lähtevät, koulussa ja töissä pitää olla ajoissa, ihmisen pitää syödä. Jos pelolle altistuminen on jonakin hetkenä liian vaikeaa, voi olla tarpeen joustaa ja antaa OCD:lle hieman periksi. Kokonaisuus ratkaisee. Kannusta, mutta älä painosta. Jossakin oikein kaoottisessa tilanteessa oikea ratkaisu voi olla esimerkiksi se, että tarkistat sen hellan pakko-oireisen puolesta. Yleisesti ottaen se on kuitenkin huono asia ja pahentaa OCD:tä, eikä siitä siksi pidä tehdä tapaa. Kompulsiot puretaan kuitenkin vähitellen ja mietitysti ja mitä mieluimmin jonkun ammattilaisen ohjauksessa. Läheisenä sinun vastuullasi ei ole suunnitella eikä ohjata paranemisprosessia. Se on ammattilaisten tehtävä.

On tärkeää, että et anna läheisellesi vakuutteluja, jos hän toistuvasti kyselee pakkoajatuksiinsa liittyviä kysymyksiä:

”Sammutinko hellan?”

”Ajoinko autolla jonkun yli?”

”Rakastatko minua varmasti?”

”Koskinko tuohon tahraan?”

”Oletko ihan varma, että tein / en tehnyt asiaa x?”

”Entä jos kuitenkin tein jotain väärää, enkä vaan muista sitä?”

Helpointa on, että sovitte etukäteen, että sinä et vastaa, kun läheisesi alkaa kompulsiivisesti kysellä. Kun kyseleminen alkaa, voit vastata: ”Olemme sopineet, että minä en vastaa tähän.” Tai niin kuin eräs ystäväni on luvannut vastata minulle, jos alan kysellä kompulsiivisesti: ”Älä kalua omaa jalkaasi.”

Muista, että oireettomuus ei automaattisesti tarkoita, että läheisesi olisi parantunut OCD:stä

OCD on useimmiten krooninen sairaus. On hyviä aikoja ja huonompia aikoja. Terapian ja mahdollisen lääkityksen avulla on mahdollista, että hyviä aikoja on paljon ja huonoja melko vähän. Kannattaa joka tapauksessa varautua siihen, että OCD tulee olemaan menossa mukana pitkäänkin. Se hankaloittaa joitakin asioita, mutta sen kanssa voi oppia elämään.

On myös mahdollista, ettei läheisesi todellisuudessa ole oireeton, vaikka kukaan ei näkisi hänen oireilevan. Pakko-oireiset pyrkivät usein salaamaan oireensa (sitä ei välttämättä itsekään edes tajua, salailu meinaa tapahtua jotenkin automaattisesti!), ja monien oireet tapahtuvat kokonaan korvien välissä. Ei siis kannata olettaa, että ihminen voi hyvin, jos ulospäin näyttää siltä. Pidä silmät auki varoitusmerkeille (esim. sille, että ihminen vaikuttaa olevan jotenkin levoton tai omissa maailmoissaan, kontaminaatiopelosta kärsivän lisääntyneelle käsienpesulle jne). Älä kuitenkaan kyttää ja huomauttele, että ”taas sinä olet alkanut tehdä asiaa x”. Kannattaa ennemmin kysyä, miten toinen voi. Ei ole väärin kysyä suoraan, mikä on tilanne pakko-oireiden suhteen. Ole lempeä ja luottamuksen arvoinen. Yrittäkää yhdessä luoda keskustelukulttuuri, jossa avoimuus on lähtökohta ja jossa kynnys puhua vaikeistakin asioista olisi mahdollisimman matala.

Pakko-oireisen voinnissa voi olla suurta vaihtelua esimerkiksi stressiin liittyen tai ihan ilman kummempaa syytä. Älä vertaile huonoja päiviä hyviin, älä sano, että ”miten et nyt pysty, kun eilen pystyit?”. Elämä OCD:n kanssa on usein aaltoilevaa ja oireet saattavat tulla ja mennä kausittain. Terapian avulla hyvät kaudet voivat olla todella pitkiä ja huonot kaudet siedettäviä, mutta vaihtelua on todennäköisesti odotettavissa joka tapauksessa.

Muista, että sinunkaan ei tarvitse olla täydellinen

Toivoisin, että voisin antaa neuvoja, jotka toimisivat joka tilanteessa ja joita olisi helppo noudattaa ja soveltaa. Vaaditaan aika paljon pelisilmää, että osaa erottaa joka tilanteessa kannustamisen painostamisesta, kyselemisen tenttaamisesta ja havainnoinnin kyttäämisestä. Pakko-oireisen tukeminen voi tuntua vaikealta, koska usein se on vaikeaa. Etenkin aluksi. Ajan kanssa opitte tietämään enemmän OCD:stä ja siitä, miten juuri teidän kannattaa toimia.

Sinäkin voit tarvita ja saada tukea. Sairastuneiden omaisille on olemassa vertaistukiryhmiä (niitä saisi toki olla paljon enemmänkin) ja netistäkin voi löytyä ihmisiä, jotka ovat samantapaisessa tilanteessa kuin sinä. Sinun ei tarvitse jäädä yksin. Sinun vointisi on ihan yhtä tärkeä, sinulla on ihan yhtä paljon väliä.

Aina et välttämättä pysty toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. On mahdotonta tietää aina, mikä ratkaisu on missäkin tilanteessa paras. Joskus tapahtuu virhearvioita. Joskus tulee töksäytettyä jotain ajattelematonta. Älä soimaa itseäsi liikaa. Pyydä tarvittaessa anteeksi ja suuntaa sitten katse eteenpäin. Älä mieti liikaa sitäkään, onko OCD:n puhkeaminen jollain tavalla sinun syytäsi OCD ei ole kenenkään syytä. Parasta on keskittyä nykyhetkeen: miten oireita saadaan lievitettyä mahdollisimman paljon ja miten niiden kanssa opitaan elämään mahdollisimman hyvää elämää.

3 kommenttia artikkeliin ”Jos läheiselläsi on pakko-oireinen häiriö

  1. Päivitysilmoitus: Hyvää OCD-tietoisuusviikkoa! – kun olen valmis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s