Kompulsiivinen ajattelu

”Älä yritä olla aivan varma. Mitä tärkeämmältä varmuuden saavuttaminen tuntuu, sitä tärkeämpää on, että et yritä saavuttaa sitä.”

Tämä on sinulle, jolla ei ole ulkoisia rituaaleja.

Tämä on sinulle, jolla on ulkoisia rituaaleja.

Tämä on sinulle, jonka ahdistus ei hälvene, vaikka pidättäydyt toteuttamasta ulkoisia rituaalejasi.

Tämä on ihan hirveän tärkeä asia, joten toivon todella osaavani kirjoittaa tästä hyvin. Vaikka OCD:stä puhuttaessa esiin nousevat yleensä ulospäin näkyvät pakkotoiminnot eli kompulsiot, on todella tärkeää oppia tunnistamaan myös mielensisäiset kompulsiot – ja ne ovat ihan hirveän paljon monimuotoisempia kuin äkkiseltään luulisi. Aion nyt käydä läpi joitakin tavallisia mielensisäisiä kompulsioita, jotka kaikkien OCD:tä sairastavien ja heidän kanssaan työskentelevien olisi hyvä tunnistaa kompulsioiksi.

Obsessio on ajatus, joka saa sinut uskomaan, että olet vaarassa. Kompulsio on yritys pelastautua. Pakkoajatus on jotakin, jonka sisältöön ja esiintymistiheyteen et voi vaikuttaa: pakkotoimintoon voit, ja näin on myös siinä tapauksessa, että pakkotoiminnot tapahtuvat mielessä. Kompulsiivinen ajattelu on strategista, ja sillä on selkeä päämäärä: se on yritys saavuttaa täydellinen varmuus, selvittää ”oikea vastaus”, kumota obsessio, muuttaa paha hyväksi… ja päästä tällä tavalla eroon ahdistuksesta. Kompulsiivinen ajattelu ajaa aivan samaa asiaa kuin hellan tarkistelu, käsienpesu ja vakuutuksen hakeminen läheisiltä.

1. Järkeily & märehtiminen: ajatusten analysoiminen ja yritykset vakuuttua siitä, että kaikki on oikeasti hyvin

On eri asia todeta, että kaikki on todennäköisesti ihan hyvin, kuin yrittää vakuuttaa itsensä siitä, että kaikki on varmasti hyvin. Älä yritä perustella itsellesi, miksi huolesi on turha. Jos ryhdyt analysoimaan pakkoajatuksia, tulet antaneeksi niille painoarvoa. Suhtaudut niihin oikeina ongelmina, jotka tulee ratkaista, vaikka oikeasti ne ovat aivojen roskapostia. Tällä tavalla opetat aivoillesi, että niillä ajatuksilla on merkitystä. Älä yritä vakuuttua siitä, että pelkosi ei voi käydä toteen. Älä yritä vakuuttua siitäkään, että pelkosi ovat varmasti OCD:tä eivätkä merkki oikeasta vaarasta. Sekin pohdinta lipsahtaa saman tien kompulsion puolelle. Voi todeta, että ”Tämä taitaa nyt olla taas OCD:tä”, mutta älä vastaa mitään sille ”äänelle” päässäsi, joka tivaa ”Oletko varma? Mutta kuinka voit olla aivan varma?”. Pelottava ajatus, joka tuntuu OCD:ltä, tavallisesti on OCD:tä. Sen enempää asiaa ei kannata alkaa vatvoa.

Älä yritä olla aivan varma. Mitä tärkeämmältä varmuuden saavuttaminen tuntuu, sitä tärkeämpää on, että et yritä saavuttaa sitä.

Tämän ymmärtäminen ja ennen kaikkea hyväksyminen vei minulta yli vuosikymmenen, mutta loppujen lopuksi se on ollut erittäin ratkaiseva askel kohti oireiden hallintaa. Edelleen minua suututtaa, että en voi ratkaista tätä ongelmaa järkeilemällä. Sehän on ihan normaalia toimintaa, että jos ihminen pelkää olevansa vaarassa, niin hän yrittää parhaansa mukaan selvittää onko pelko aiheellinen! Valitettavasti meidän pakko-oireisten on jätettävä tämä strategia niille, jotka osaavat käyttää sitä tarkoituksenmukaisesti. Saatan olla ikuisesti hieman katkera siitä, että pakkoajatukset eivät ole sellainen ongelma, jonka voisin ratkaista huolellisella analyysillä. Minä haluaisin ratkaista kaiken huolellisella analyysillä. Mutta tässä se ei toimi. Se ei tule koskaan toimimaan.

2. Muistojen hamstraaminen

(Käytän tässä esimerkkinä tarkistuspakkoa, mutta tämä koskee monia muitakin pakkoajatuksia.) Kun tarkistuspakkoinen on lähdössä kotoa, hän saattaa ottaa valokuvia hellasta, sähkölaitteista ja ulko-ovesta, mikä on konkreettinen kompulsio. Mutta itse asiassa tähän kompulsioon ei välttämättä tarvita edes kameraa: ihminen voi yrittää tallentaa mieleensä ”kuvia” sammutetusta hellasta tai suljetusta ovesta samalla, kun hän katsoo niitä ennen lähtöään. Hän voi myös sanoa ääneen, että hella on pois päältä, jotta tilanteesta jäisi vahvempi muistijälki. Hän yrittää kiinnittää tarkasti huomiota kaikkeen, jotta muisto olisi elävä, monipuolinen, kattava ja luotettava

3. Muistojen läpikäyminen

…mistä päästäänkin seuraavaan ajatustason kompulsioon, joka on näiden tarkasti talletettujen muistojen läpikäyminen. Ihminen voi hakea varmistusta muistoistaan ja yrittää sitä kautta vakuuttua siitä, että ovi on lukossa ja hella pois päältä. Tämäkin harmittoman oloinen pohdinta on itse asiassa kompulsio, joka ylläpitää OCD:n noidankehää.

Ihminen voi alkaa skannata muistojaan myös silloin, jos jokin menneisyydessä tapahtunut tilanne alkaa ahdistaa. Mitä todella tapahtui? Tapahtuiko se todella niin kuin muistan? Mitä, jos onkin itse asiassa tapahtunut jotakin merkittävää, mitä en muista? Tämä voi joskus johtaa jopa ns. valemuistoihin: Ihminen voi alkaa pelätä, että jokin kauhea asia on tapahtunut, ja hän ei vain syystä tai toisesta muista sitä. Ihminen voi alkaa pelätä esimerkiksi, että hän on tehnyt jotain noloa tai edesvastuutonta, vaikka sellaisesta ei olisi minkäänlaista muistikuvaa tai muuta todistusaineistoa. Hän saattaa nähdä sielunsa silmin kuvan itsestään tekemässä pelkäämänsä asian, eikä pysty olemaan varma, onko kyseessä todellinen muisto vai vain ahdistava mielikuva. Mitä enemmän tätä kuvaa ajattelee, sitä todellisemmalta se alkaa tuntua. Tämä todentuntuisuus lisää ”muiston” uskottavuutta, vaikka todellisuudessa pelättyä asiaa ei ole koskaan tapahtunut.

Yritä olla suhtautumatta muistoihin samalla tavalla kuin suhtaudut aineellisiin asioihin. Muistia ei voi käyttää kuin muistiinpanovälineitä, eikä muistoja voi käydä läpi kuin muistiinpanoja. Se ei ensinnäkään ole tarkoituksenmukaista − muistiasi tarvitaan tärkeämpiin asioihin. Toisekseen se ei ole oikeasti mahdollista. Muistot ovat muistoja. Ne eivät ole tärkeää todistusaineistoa, jonka voit tarvittaessa esittää OCD:lle. Ihmisen aivot toimivat niin, että asiat alkavat ajan kanssa hiljalleen unohtua. Unohtaminen on luonnollista. Unohtaminen on tarpeellista. Kenenkään ei ole tarkoitus vaalia mielessään kuvaa liedestänsä tai vaikkapa sanatarkkaa toisintoa jostakin keskustelusta.

4. Kompulsiivinen altistuminen ahdistaville mielikuville

Tämä on aivan eri asia kuin hyödyllinen altistusharjoittelu. Otetaan esimerkiksi vaikkapa heteroseksuaalinen ihminen, jolla on pakkoajatuksia siitä, että hän olisikin oikeasti homo. Hän saattaa pakottaa itsensä ajattelemaan ”homoseksuaalisia ajatuksia” ja mielikuvia testatakseen omaa reaktiotaan näihin mielikuviiin. Tavoitteena on saavuttaa täydellinen varmuus siitä, että nämä kuvat eivät kiihota tai tunnu muuten hyviltä, ei kohdata ja opetella sietämään ahdistusta ja epävarmuutta. Ihminen ajattelee näitä ahdistavia ajatuksia ja mielikuvia ja kyselee itseltään kompulsiivisesti:

Olenko kiihottunut? Tuntuuko tämä minusta hyvältä? Haluaisinko tehdä asioita, joita ajattelen?

Toistan vielä painokkaasti, että tällä ei ole mitään tekemistä hyödyllisen altistuksen kanssa.

5. Neutralointi

Tämä saattaa olla hieman tutumpi esimerkki päänsisäisestä kompulsiosta. Kun ihmisen mieleen tulvii ahdistavia ajatuksia ja mielikuvia, hän reagoi niihin yrittämällä kumota ne. Esimerkkejä:

Ihminen, joka pelkää numeroa 5, saattaa aina numeron 5 nähtyään tai sitä ajateltuaan ajatella välittömästi numeroa 6 ja kumota tälla tavalla numeron 5 pahan vaikutuksen. Ahdistus katoaa hetkeksi, mutta loppujen lopuksi ihminen huomaa käyvänsä päänsä sisällä jatkuvaa ”5-6-5-6-5-6-5-6-5…”-vuoropuhelua itsensä kanssa. Tämä kela saattaa pyöriä päässä pitkin päivää. Koulussa, töissä, ystävän kanssa kahvitellessa, elokuvaa katsellessa… Itselläni oli aikanaan tapana laskea jatkuvasti kahdeksaan lievittääkseni ahdistustani milloin mihinkin liittyen: käytännössä se tarkoitti sitä, että päässäni pyöri ikuinen ”yykaakooneeviikuuseekasi, yykaakooneeviikuuseekasi, yykaakooneeviikuuseekasi”. Se oli kuin jonkinlainen tapa rutistaa itseäni sisältäpäin, etten hajoaisi kappaleiksi (kuvainnollisesti, ei kirjaimellisesti). Kun ahdistava ajatus yritti tulla, reagoin siihen hätääntyneellä yykaakooneeviikuuseekasilla jo ennen kuin se edes oikeastaan ehti kunnolla tietoisuuteeni. Valitettavasti minulla ei ole enää kovin tarkkaa käsitystä siitä, milloin ja miten tämä loppui, koska siitä on yli 10 vuotta. Mutta niin tai näin: Se loppui. En hajonnut kappaleiksi.

Ihminen, joka kärsii uskonnollisista ahdistavista ajatuksista, voi sellaisten tullen alkaa pakonomaisesti rukoilla tai toistella mantroja lievittääkseen ”syntisten” ajatustensa tuomaa tuskaa. Jos kärsit tällaisesta, niin yritä luottaa siihen, että jumalasi ymmärtää kyllä, että olet sairas, etkä valinnut ”pahoja” ajatuksiasi.

Ihminen, jonka mieleen tulvii kuvia katastrofeista, voi korjailla niitä kuvilla, joissa mitään pahaa ei tapahdu. Sitäkin tulee ehdottomasti välttää.

6. Pyrkimys työntää ahdistava ajatus pois mielestä

Kaikki kiteytyy loppujen lopuksi tähän: me haluaisimme vain päästä eroon ahdistuksesta ja neuroottinen intuitiomme on sitä mieltä, että se tapahtuu siten, että hankkiudumme eroon ahdistusta aiheuttavasta ajatuksesta. Ajatellaan vaikka sitä klassista esimerkkiä, että ihmistä käsketään olemaan ajattelematta vaaleanpunaista elefanttia: todennäköisesti hän alkaa välittömästi ajatella vaaleanpunaista elefanttia (niin, että mielessä pyörivät sanat ”vaaleanpunainen elefantti” tai sitten kuva pinkistä norsusta, ajatellahan voi aika monella tavalla ja tasolla). Pakkoajatusten kanssa käy ihan samalla tavalla. Mitä enemmän jotakin ajatusta yrittää työntää pois, sitä suuremmalla voimalla se vyöryy takaisin.

Tässä oli vain joitakin esimerkkejä kompulsiivisesta ajattelusta. Näitä ei aina ole helppo erottaa pakkoajatuksista, mutta nyrkkisääntönä: Pakkoajatus on se, mikä aiheuttaa ahdistuksen. Pakkotoiminto on yritys poistaa ahdistus.

https://www.psychologytoday.com/blog/think-act-be/201601/mental-rituals-in-obsessive-compulsive-disorder

Tässä artikkelissa kirjoittaja viittaa tutkimukseen (joka valitettavasti ei ole kaikkien luettavissa), jossa tutkittiin obsessioiden ja kompulsioiden esiintymistä OCD-potilailla. Tuhannesta tutkittavasta joka ikisellä oli sekä obsessioita että kompulsioita – myös niillä, jotka lähtökohtaisesti olivat siinä uskossa, että heillä on pelkkiä pakkoajatuksia. Veikkaisin, että meistä pakko-oireisista lähes kaikilla on jonkinlaisia mielensisäisiä pakkotoimintoja. Niilläkin, joilla on myös ulospäin näkyviä rituaaleja. Esimerkiksi hellan tarkistamista saattavat edeltää muistojen läpikäyminen ja pohdinnat siitä, onko pelko oikeasti perusteltu vai varmasti turha. Ihminen voi yrittää nähdä hellan sielunsa silmin voidakseen ”katsoa” että se on pois päältä. Jos näitä kompulsioita ei tunnisteta ja oteta huomioon, altistusharjoitukset kärsivät: et ehkä tarkista hellaa konkreettisesti, mutta saatat tuijottaa sitä mielessäsi kahta tiukemmin, eikä altistus toimi niin kuin sen pitäisi.

Usein huomio kiinnittyy kuitenkin vain siihen kompulsiivisuuteen, mikä tapahtuu pään ulkopuolella. Neutraloinnista puhutaan joskus, koska se tuntuu ehkä enemmän poikkeavalta käyttäytymiseltä, mutta esimerkiksi järkeilyä moni ei tajua kompulsiiviseksi, vaan pitää vaara-analyysiä terveenä ja perusteltuna reaktiona.

– –

Lopuksi haluan todeta, että kompulsiivisen ajattelun lopettaminen on taito. Siinä kehittyy ajan kanssa paremmaksi. Kenties nuo listaamisen ohessa antamani neuvot kuulostavat jotenkin yliyksinkertaisilta tai herättävät lähinnä sellaisen reaktion, että joo’o, helpommin sanottu kuin tehty.

Ja niinhän se on. Helpommin sanottu kuin tehty. OCD:stä toipuminen on vaikeinta ja tuskallisinta, mitä olen koskaan tehnyt, enkä edelleenkään ole täysin terve.

Kompulsiivisen ajattelun tunnistaminen ja hillitseminen on oikeasti etenkin aluksi erittäin haastavaa. Kompulsiivinen ajattelu alkaa kokemukseni mukaan ajan kanssa jollain tavalla automatisoitua. Kuten aiemmin kuvasin, päässä saattaa aivan hyvin pyöriä yhtä aikaa sekä obsessiivinen että kompulsiivinen kela, ja kumpikin saattaa tuntua erittäin kuluttavalta. Aivot oppivat reagoimaan tietyllä tavalla. Seurauksena on se, että kun OCD huutaa ”paha”, sinä huudat (mielessäsi) ”hyvä” ilman että oikeastaan edes päätät tehdä niin.

Niin, ja samalla yrität tietty elää jokapäiväistä elämääsi vaikuttaen mahdollisimman normaalilta. Tulet ajan kanssa erittäin hyväksi siinä. Minä toivoisin, ettei sinun tarvitsisi tulla erittäin hyväksi siinä, mutta se käy kuin itsestään, jos sinusta tuntuu, että et voi puhua ajatuksistasi kellekään. Usko minua: Sinulla ei ole mitään hävettävää. Sinulla on paskamainen sairaus, jota et valinnut. Sinulla on oikeus saada apua.

Vielä viimeinen lisäys: Tarkoitukseni ei ole vähätellä kenenkään kokemuksia tai näkemyksiä. Jos sinulla on vain pakkoajatuksia eikä mitään yllä kuvattuja rituaaleja, niin kokemuksesi on ehdottomasti ihan yhtä validi kuin minunkin. Kuten olen aiemmin todennut, niin OCD:stä on vaikeaa puhua yleistämättä. Oirekuva vaihtelee kuitenkin eri ihmisillä ihan todella paljon. Tärkeintä on, että kukin OCD:tä sairastava tunnistaa kaikenlaiset kompulsionsa − tai sitten niiden puutteen − ja saa apua ongelmaansa. Korostan näiden kompulsiivisten ajatusten merkitystä siksi, että itselläni meni vuosikausia ennen kuin käsitin, että järkeily ja muistojen kanssa pelaaminen on kompulsiivista siinä missä vaikka käsienpesu. Elämäni olisi ollut helpompaa ja toipuminen olisi ollut nopeampaa, jos joku olisi kertonut nämä asiat minulle 10 vuotta sitten.

Lisää aiheesta englanniksi. Näitä olen käyttänyt myös jonkin verran lähteinä tätä kirjoittaessani:

https://ocdtalk.wordpress.com/2012/09/14/mental-rituals-ocd-and-erp/

https://www.theguardian.com/society/2013/aug/31/pure-ocd-the-naked-truth

https://www.psychologytoday.com/blog/think-act-be/201601/mental-rituals-in-obsessive-compulsive-disorder

Yksi kommentti artikkeliin ”Kompulsiivinen ajattelu

  1. Päivitysilmoitus: Erilaisia pakko-oireita – kun olen valmis

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s